Mikä ihmeen podengo?

Siis öh, mikä ihmeen podengo…?

Portugalinpodengo on yksi Portugalin kansallisroduista, ja sitä käytetään kotimaassaan edelleenkin aktiivisesti metsästys- ja vahtikoirana. Podengo satojen vuosien varrella muotoutunut on omaksi lajikkeekseen, eikä sitä tule sekoittaa podencoon, potenkkoon, pododoohon tai porsaaseen, vaikka rakkaalla lapsella olisikin monia (kovin ihmeellisiäkin) nimiä. Portugalinpodengo kuuluu FCI:n roturyhmässä 5 alkukantaisten rotutyyppiin.

Podengoja kaikenmallisia.

Podengoja kaikenmallisia.

Siis öh, mistä ne oikein muodostuu…?

Portugalinpodengoja on kolmea eri kokoa, ja kahta eri karvanlaatua: pieni (pequeno), keskikokoinen (medio) ja grande (no eihän me isoksi sitä kuitenkaan Suomessa kutsuta), joista kaikista löytyy sekä karkeakarvainen että sileäkarvainen karvaversio. Suomessa pieniä podengoja on ehdottomasti eniten, keskareita karvalajeittain kourallinen, ja sileitä grandejakin jo muutama. Pieniä podengoja käytetään metsästyksessä kolojen ja pienötököiden metsästämiseen, keskikokoiset kipittävät suurempaa riistaa kiinni, ja grandeilla jahdataan astetta suurempia ötököitä kuten villisikoja ja ihmissusia (eikun kauriita). Suomessa podengoilla metsästäminen ei ole sallittua, joten meillä jokainen lajikkeista jahtaa vain muovipussia tai omistajansa nakkijemmoja. Podengot ovat normaalisti varsin riistaviettistä porukkaa, joten avarassa luonnossa saa ehdottomasti jokaisen kokoluokan kanssa pitää hihnasta tiukasti kiinni, korvatulppiakin voi pahimpien kilipäistelijöiden kanssa tarvita. Podengo metsästää aina laumassa, mutta kyllä sitä ääntä ja intoa yhdestäkin yksiköstä lähtee jo aivan tarpeeksi kerrostalolähiöpupuja bongatessa… Portugalissa podengoja käytetään edelleen alkuperäistarkoituksessaan, ja suurin osa rodusta elääkin siellä juuri metsästäjien parissa käyttökoirina.

Mutta siis öh, pärjääkö podengo suomalaisessa elinympäristössä…?

Aika mukavastihan se pärjäilee, kunhan elinolosuhteet, aktiviteettihalut ja muut sensellaiset otetaan huomioon. Tai siis, jos kuorsauksen keskeyttämistä ei oteta laskuun…

DSC_0101

Laumassa kuorsaus tiivistyy.

Siis öh, miksi teillä on sitten niin monta…?

Lyhyesti ja yksinkertaisesti, nämä tyypit vievät vain mennessään. Ensin otetaan yksi ‘kokeilun vuoksi’, ja ensimmäisen vuoden ajan mietitään kuinka nokkela ja näppärä ja mukava ja kiltti se koira oikein onkaan. No pitäähän sille kaveri saada, kun noinkin toimelias tyyppi on perheessä! Ja sille kaveri… Ja sille kaveri… Lopulta huomataankin että on lauma täynnä pieniä vikkeliä jänöksenmetsästäjiä, joille voit höpötellä mitä tahansa maan ja taivaan väliltä; tietenkin ne ymmärtävät kaiken mitä kerrot, mutta yksinkertaisesti eivät vain jaksa siitä mitään välittää. Podengolla on usein oma mieli, eikä se häpeä kertoa siitä julkisesti ja kovaa – oli kyse sitten tekemisenpuutteesta, kavereiden leikkimielisestä komentamisesta, nälänpoistoaineiden tarpeesta (nälänpoistoaineet on tärkeitä!), tai vaikka siitä että nyt se hitsinvitsin pallo meni taas jumiin pusikon ylimmälle oksistolle. Kätevimmät podengothan keksivät keskenäänkin tarpeeksi tekemistä, ei niitä vain tarvitse viihdyttämällä viihdyttää. Ja siinäpä onkin se lauman mahtavuus ja kauhistuskin, yhdessä ja samassa paketissa. Koskaan ei tule podengon kanssa tylsää, varsin aktiivinen omatoimitekijähän auttaa kaikessa mahdollisessa! Kysykää vaikka meidän junioripuutarhurilta…

Siis tuota, entäs sitten ne viralliset harrastukset?

Podengolla voi harrastaa kirjaimellisesti kaikkea. Alkukantaisuutensa ansiosta ne eivät ole laiskan ihmisen koiria, vaikka laiskaksi ne voivatkin oman tahtonsa niin salliessa muuttuakin. Rotuominaisuuksien osalta podengoja näkee ehkäpä eniten näyttelyissä ja vinttikoiraharrastuksissa (maastot ja nykyään myös ratajuoksukin), mutta ompa podengoja tavattu myös agilityn, jäljestyksen ja muun pallohyppypomppusinkoilunkin parissa. Podengo pysyy usein aktiivisena kaverina pitkälti veteraani-ikäänkin asti, eikä sen into lopahda vaikka tekeminen välillä vähän hidastuisikin. Motivaation löytäminen riippuu kuitenkin yksilöstä: siinä missä yksi voi olla täysin ihmisensä pauloissa, tehdä temput ja käskyt jo ennen kuin käskyttäjänsä niitä miettiikään, voi toisten podengojen itsenäisyys ja viitseliäisyys vaatia hieman enemmänkin mielikuvitusta ennen kuin tekemisen motivaatio saadaan hiottua kohdilleen. Siinä missä yhdelle toimii nami, voi toinen vaatia motivaattorikseen käpyä tai innokasta ihmiskiitosta, eikä kaikki kikat yksinkertaisesti toimi kaikille. Podengon suurin kiitos on kuitenkin siinä lopullisessa onnistumisessa: kun vihdoinkin motivaation ja tavan harrastaa yhdessä löytää, on se sitäkin palkitsevampaa, sekä koiralle että ihmiselleenkin!

PomPom-tanssia podengolaisittain.

PomPom-tanssia podengolaisittain.